Sähkönmyynti
Sähkönmyynti vastaa sähkönmyyntiliiketoiminnasta ja tuloksesta sekä asiakkuuksista kuluttaja- ja yrityspuolella. Yksikön tehtäviin kuuluvat konsernin sisäisen työnjaon mukaisesti myös markkinointi ja asiakaspalvelu.
Sähkönmyynti
Myimme sähköä yhteensä noin 165 GWh, joka oli noin 11 % vähemmän kuin edellisvuotena. Myynnissä olevien kaikkien käyttöpaikkojen määrä kasvoi noin 18 %:lla. Asiakasmäärä oman alueemme ulkopuolella kasvoi, ja omalla alueellamme asiakasmäärä pysyi ennallaan. Asiakasmäärän kasvun taustalla näkyi edelleen kuitenkin sähkönkäytön vähentymien, alan kova kilpailu ja asiakkaiden valveutuneisuus hinnoittelun suhteen. Vahvistimme myyntiä eri kanavissa, ja panostamme tähän myös jatkossa.
Liikevaihtomme oli noin 13 milj. euroa, jossa on laskua edellisestä vuodesta noin 14 %. Liikevaihdon laskun taustalla oli sähkön myyntihintojen lasku energiamarkkinoiden rauhoituttua tammikuun korkeista hinnoista.
Uusiutuva energia
Alkuperätakuin varmennetun uusiutuvan energian osuus koko myynnistä oli noin 24 %. Uusiutuvaa energiaa vuoden aikana myydyistä sopimuksista oli noin 4 %. Aiempia vuosia alhaisemmat energianhinnat ja uusiutuvan energian hintojen lasku eivät näkyneet kuitenkaan vielä alkuperätakuiden ja uusiutuvan energian kysynnässä. Tarjoamme Vuoksi-takuuta, joka on ekologista vesisähköä Imatrankoskesta ja Tainionkoskesta. Asiakas maksaa kuukausimaksun, josta lahjoitamme pienen summan Vuoksen vesialueen ja ympäristön hyväksi.
Yhteistyötä energiaratkaisuissa
Yhteistyömme jatkui aurinkovoimala- ja autonlatausratkaisujen parissa paikallisen kumppanimme Novokan ja Eka Energiaselvityksen osalta EPlusE:n kanssa. Kiinnostus luotettavan kumppanin kautta saataviin aurinkovoimala- ja autonlatausratkaisuihin sekä ilmalämpöpumppuihin oli hyvällä tasolla, ja se näkyi tarjouspyyntöjen määrässä. Pörssisähkön hintojen lasku näkyi hieman kiinnostuksessa aurinkovoimaloita kohtaan.
Yritysmyynti
Rekrytoimme yritysmyyntiin lisää myyntivoimaa keväällä. Vuoden aikana olimme myös jälleen mukana konsulttien kautta tulleissa tarjouslaskennoissa. Hyvä tekemisen taso ja innostuneisuus näkyi koko vuoden ajan tuloksissa.

Asiakaspalvelu
Asiakaskohtaamisissa korostui keskustelut sähkönhinnasta, pörssisähkösopimusten muuttamisesta määräaikaisiin sopimuksiin ja sähkönhinnan tulevaisuuden näkymät. Yhteydenottoja tuli ajoittain reilusti, ja pyrimme palvelemaan asiakkaitamme joustavasti eri palvelukanavia hyödyntäen. Vastaanotimme puheluita vuoden aikana noin 13 500 kpl. Hoidettavia sähköposteja oli lähes sama määrä.
Suuresta puheluiden määrästä huolimatta asiakaspalvelumme onnistui hyvin tavoitettavuuden ylläpitämisessä. Asiakaspalvelupuheluiden vastausprosentti oli noin 86 % koko vuonna. Tämän osalta oli kasvua edelliseen vuoteen, mikä johtui osaltaan puheluiden kestojen ja asiakkaan kokonaiskäsittelyajan lyhentymisestä. Toisena syynä oli onnistuneet rekrytoinnit, jotka mahdollistivat asiakkaiden laadukkaan palvelutason ylläpitämisen. Aloitimme keväällä myös asiakassoitot, joita lisättiin syksyä kohden.
Asiakkaamme ovat ottaneet hyvin käyttöön sähköisiä palvelujamme, mikä näkyy sähköisten laskujen osuuden kasvuna edellisestä vuodesta. Kuluneena vuonna sähköisiä laskuja oli noin 69 % kaikista laskuista.
Otimme uudistetun Wattis-palvelun käyttöön keväällä. Saatu palaute on ollut hyvää. Jatkamme Wattiksen kehittämistä edelleen. Jatkoimme yhteistyötä yritysten kanssa asiakasetujemme osalta. Asiakasedut ovat yritysten tarjoamia tarjouksia asiakkaillemme.
Lisäsimme asiakkaille lähtevää tiedottamista ja markkinointia lähettämällä uutiskirjeitä aiempaa useammin. Olimme mukana muutamissa alueellisissa tapahtumissa, kuten Imatra-päivässä, Etelä-Karjalan taloyhtiötapahtumassa, Novokan Lappeenrannan toimipisteen avajaisissa sekä Imatran Citymarketin myyntitempauksissa. Lisäksi olimme sponsoritoiminnan myötä esillä useissa urheilu- ja kulttuuritapahtumissa.
Energiavuosi 2024
Vuosi 2024 oli tammikuuta lukuun ottamatta rauhallinen energiavuosi sähkömarkkinoilla. Vuotta värittivät edelleen jatkunut Ukrainan sota sekä sähkökaapeleiden rikkoutumiset Itämerellä. Ydinvoimalat toimivat suunnitelmien mukaisesti, ja suurempia ongelmia ei ollut. Hintojen rauhoittuminen näkyi energiamarkkinoilla. Euroopan varautuminen ennakkoon muun muassa kaasun riittävyydessä näkyi myös meillä Suomessa. Hintojen lasku näkyi sähkön futuurituotteissa, mikä puolestaan laski määräaikaisten sopimusten hintoja merkittävästi. Asiakaskohtaamissa jatkui edelleen energianeuvonta ja sähkönsäästövinkeistä kertominen. Olkiluoto 3:n myötä Suomen energiaomavaraisuus on kasvanut, ja lisää muun muassa tuulivoimaa on valmistumassa lähiaikoina.