Kuolinpesän sähkösopimukset

Omaisen kuoleman jälkeen hoidettavia asioita voi olla paljon. Haluamme osaltamme auttaa surun keskellä, jotta voimia jää muuhun. Keräsimme alle tiivistelmän asioista, jotka tulee ottaa huomioon menehtyneen omaisen sähkösopimukseen liittyvissä asioissa. Voit myös aina olla yhteydessä suoraan asiakaspalveluumme ohjeita saadaksesi. Imatran Seudun Sähkö ei saa tietoa kuolemasta eikä sähkösopimukselle myöskään tehdä automaattisesti muutoksia, joten on tärkeää ilmoittaa tapahtuneesta myös meille.

Kuolinpesän jäsenet voivat valtuuttaa erillisellä valtakirjalla nimetyn henkilön suorittamaan toimenpiteitä kuolinpesän puolesta. Valtakirjan liitteenä tulee toimittaa kopio perukirjasta, josta selviää tiedot kuolinpesän osakkaista. Ennen perukirjan toimittamista Imatran Seudun Sähkö Oy:lle valtuutetun yllä mainittuja pyytämiä toimenpiteitä ei voida suorittaa. Uudeksi yhteyshenkilöksi tarvitsemme muun kuin kuolinpesän, jotta yhteystiedot voidaan osoittaa joko yhdelle tai useammalle henkilölle. Näin vältetään myös paperilaskun ajautuminen vanhaan osoitteeseen tai e-laskun huomiotta jättäminen.

Sähkösopimus voi olla kuolinpesän nimissä käytännössä perinnönjakoon eli siihen saakka, kun kuolinpesä on lainmukaisesti jaettu osakkaille. Lähtökohtaisesti on toivottavaa, että suurin osa kuolinpesistä päättää itse oma-aloitteisesti kuolinpesän sopimukset tai tekee ne tietyn ajan kuluessa yhden osakkaan, sähkön pääasiallisen käyttäjän, nimeen. Kuolinpesän nimiin ei voida solmia uutta sähkösopimusta, vaikka määräaikainen sopimus olisi päättymässä. Sopimusmuutokset voidaan tehdä vain valtakirjalla.

Imatran Seudun Sähkölle tehty ilmoitus riittää, eikä erillistä ilmoitusta tarvitse tehdä sähkönsiirtoyhtiölle, jos menehtyneen omaisen sähkönsiirtosopimus on voimassa Imatran Seudun Sähkönsiirto Oy:n kanssa.

Asunnon jäädessä tyhjäksi kuoleman jälkeen

  • Sähkösopimus voidaan katkaista, sitä voidaan muutella tai sopia parhaaksi katsotulla tavalla. Muutoksia varten tarvitaan valtakirja.

Asunnon jäädessä asutuksi kuoleman jälkeen

  • Sähkösopimus tulee päättää ja se voidaan muuttaa uudeksi sopimukseksi toisen henkilön nimiin.

Sähkösopimukseen liittyvät asiat:

Asiakaspalvelu
avoinna ma-pe klo 9-15
puh. 05 683 5209
asiakaspalvelu@issoy.fi 

Kuolinpesän sähkölaskuun liittyvät asiat:

Ropo
ma-pe klo 8-20, la klo 10-15
puh. 09 2315 0463
issoy@ropo.com
MyRopo-palvelu