Poikkeuksellinen vuosi sähkömarkkinoilla

11.12.2018

Kuluva vuosi sähkömarkkinoiden osalta on ollut poikkeuksellinen. Tämä poikkeuksellinen vuosi voi olla kuitenkin esimakua tulevaisuudesta. Halvat uusiutuvat tuotantomuodot, sähkön aiempaa suurempi kysyntä sekä siirtoyhteyksien parantuminen vaikuttavat Pohjoismaiseen sähkömarkkinaan.

Tukkumarkkinoilla sähköä kaupataan pörssissä, jossa sähkön tukkuhinta muodostuu sähkön kysynnän ja tarjonnan perusteella. Kuluvan vuoden aikana sähkön tukkuhinta on toteutunut korkeimmalla tasollaan vuosikausiin. 27.11.2018 mennessä vuoden 2018 Suomen hinta-alueen tukkuhinta on toteutunut 39 % korkeammaksi vuoden 2017 keskihintaan verrattuna.

Normaalivuotena vesivoimalla tuotetaan noin puolet Pohjoismaiden sähkön tarpeesta. Jos vettä sataa vähän, vesivoimalla ei pystytä tuottamaan normaalia määrää sähköä. Alkuvuodesta tukkuhintaa nostikin erityisen kuiva ja kylmä talvi Pohjoismaissa. Kuivuus jatkui lähes koko kesän ja samalla polttoaineiden, erityisesti hiilen ja päästöoikeuksien hinnat nousivat rajusti. Koska päästökauppa lisää fossiilisella polttoaineella tuotetun sähkön tuotantokustannuksia, se myös nostaa sähkön hintaa tukkumarkkinoilla. Päästöoikeuksien hinta on pelkästään 2018 aikana noussut 154 %.

Uusiutuvat tuotantomuodot vaativat lisää siirtoyhteyksiä tulevaisuudessa

Viime vuosina siirtoyhteydet Pohjoismaista mm. Saksaan ovat parantuneet huomattavasti, joten sähköllä on aiempaa enemmän kysyntää. Uusia siirtoyhteyksiä Pohjoismaista muualle Eurooppaan on tulossa reilusti lisää tulevina vuosina. Siirtoyhteyksien parantumisen myötä mahdollisuus erittäin halpoihin sähkön hintoihin on käytännössä poistunut. Sateisena aikana vesivoimatuotantoa saadaan vietyä Eurooppaan, joten sähköä ei tarvitse myydä ”alihintaan” Pohjoismaihin.

Lisää siirtoyhteyksiä tarvitaan lisääntyvän uusiutuvan energiantuotannon vuoksi. Etenkin tuuli- ja aurinkovoimaa on tulossa runsaasti lisää koko Eurooppaan. Riittävät siirtoyhteydet estävät ylituotanto tilanteet kun sähkö saadaan siirrettyä laajemmalle alueelle. Halvat uusiutuvat tuotantomuodot myös lisäävät sähkön hintavaihteluita. Tuulisena ja aurinkoisena aikana voi olla hyvin halpaa sähköä, mutta kun tuuli- ja aurinkovoimaa ei ole saatavilla, hinnat voivat nousta korkealle.

Häiriökartta

Täältä näet sähkönjakelun häiriöt alueesi sähköverkossa. Kartassa eivät näy asiakkaan omassa verkossa olevat viat.

http://hairiotilanne.voimatieto.fi/iss/frontpage.htm

Wattis online-palvelu

Hoida energia-asiasi kuntoon vaivattomasti verkossa. Tee muuttoilmoitus, sähkösopimus tai vertaile tuotteita.

http://www.wattis.fi

Vikapäivystys 24h

Palvelemme ympäri vuorokauden sähkövikoihin ja sähkönjakelun häiriöihin liittyvissä tapauksissa.

/sahkonsiirto/palvelut/vikapaivystys-24h

Lue sähköviestiä!

Käy lukemassa kuulumisiamme asiakaslehdestämme!

http://www.iss-sahkoviesti.fi

Usein kysytyt kysymykset

Osaatko lukea sähkölaskuasi? Tutustu myös muihin usein kysyttyihin kysymyksiin!

/ohjeet-ja-vinkit/usein-kysytyt-kysymykset